Kurkistus linssin taakse

Kurkistus linssin taakse – ajatuksia valosta, tunnelmasta ja kuvattavan kohtaamisesta

Valokuvaus on paljon muutakin kuin että "otat kuvan". Se on ennen kaikkea tapa kohdata ihminen, nähdä hetki ja pysäyttää jotakin sellaista, mitä ei voi sanoilla täysin selittää. Tämä sinulle ehkä pieni asia, voi olla toiselle hetki jota vaalitaan vuosia. Kyse voi olla itsetunnon kohotuksesta tai vaikka tärkeästä elämänvaiheesta, mutta yleensä valokuvia halutaan kuitenkin syystä. Usein sanotaan, että hyvä valokuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa – mutta ennen kuin tuota tarinaa voi kertoa, on ymmärrettävä syvemmin valon, tunnelman ja inhimillisen vuorovaikutuksen merkitys. Tässä kirjoituksessa tarkastelen keskeisiä valokuvauksen osa-alueita, jotka vaikuttavat suoraan kuvan lopputulokseen: valo, fiilis, asento ja ilme. Kaikki nämä liittyvät toisiinsa, ja jokainen niistä ansaitsee oman huomionsa.

1. Valo – kuvauksen perusta

Valo on valokuvauksen ydin. Ilman valoa kuvaa ei synny, mutta vielä tärkeämpää on ymmärtää, millainen valo tuo esiin sen tunnelman ja sävyn, jota halutaan välittää. Liika valoisuus kuin taas liian vähäinen valoisuus, voi tuhota ja pilata kuvan. Se voi toki luoda myös ihan vaan täysin väärän tunnelman. Luonnonvalo on useimmiten valokuvaajan paras ystävä. Aamun ja illan valot – niin sanottu kultainen tunti "golden hour"– tarjoavat pehmeän ja lämpimän valon, joka korostaa ihon sävyjä kauniisti ja tuo kuvaan kolmiulotteisuutta. Pilvinen sää toimii loistavasti erityisesti muotokuvauksessa, sillä pilviverho suodattaa auringonvaloa ja tekee siitä tasaista ja lempeää. Sen sijaan keskipäivän kirkas, suora auringonvalo voi aiheuttaa voimakkaita varjoja, silmien siristystä ja kasvojen alueella epäedullista kontrastia. Myös sisätilojen kattovalo aiheuttaa usein kasvojen varjostumista silmien alle ja vääristää ihon sävyjä.

Miksi valo on niin tärkeä? Se määrittää kuvan luonteen: pehmeä valo luo rauhaa, kova valo tuo jännitettä.

Se vaikuttaa tunnelmaan: lämpimät sävyt viestivät läheisyyttä, viileämmät etäisyyttä.

Se auttaa tuomaan kuvattavan parhaat puolet esiin ilman jälkikäsittelyä. Valon lukeminen on yksi tärkeimmistä taidoista, joita valokuvaaja voi kehittää – se on teknisen osaamisen ja taiteellisen näkemyksen risteyskohta. Nykyään myös myydään halvalla kaikkia lisävaloja, joita voi tarvittaessa helposti käyttää apuna. Ei siis anneta kuvien mennä pilalle huonon valon takia, eihän?

Do’s:

• Käytä luonnonvaloa aina kun mahdollista. Etenkin ikkuna- ja ulkokuvissa, luonnonvalo tekee kuvasta elävän ja aidon.
• Kuvaa aamulla tai illalla, kun aurinko on matalalla. Valo on silloin pehmeää, kultaisempaa ja kasvoille armollista.
• Kokeile pilvistä säätä. Pilvet toimivat kuin luonnon oma suodatin: valo on pehmeää, tasaista ja varjot lempeitä.

Don’ts:

• Vältä suoraa keskipäivän aurinkoa. Se tekee kasvoille kovia varjoja, siristystä ja helposti "palanutta" kuvaa.
• Älä laita kuvattavaa katsomaan suoraan aurinkoon. Se ei tunnu hyvältä, eikä näytä hyvältä.
• Vältä suoraa kattovaloa sisällä. Se tekee silmäkuopista varjoiset ja luo iholle epäluonnollisia sävyjä.

2. Tunnelma – kuvattavan turvallisuuden

kokemus

Valokuvaus ei ole pelkkää valoa ja sommittelua. Se on myös tunne

siitä, että saa olla oma itsensä. Kuvattavan kokemus

kuvaustilanteesta vaikuttaa suoraan kuvan lopputulokseen.

Jos ihminen kokee olonsa jännittyneeksi, kiireiseksi tai

epävarmaksi, se heijastuu kuviin – ilmeeseen, asentoon ja

olemukseen. Tämä on juuri se syy, miksi yritän itse ensiksi saada

vain keskusteltua arkipäivän asioista. Kun ihminen on rento

kameran edessä, tuo se parhaan mahdollisen kuvankin esiin.

Rauhallinen, hyväksyvä ja kiireetön ilmapiiri auttaa kuvattavaa rentoutumaan. Tämä ei tarkoita, että kuvaajan tulisi olla passiivinen, vaan läsnä oleva: kiinnostunut, kuunteleva ja tilanteen mukaan ohjaava. Mutta miksi edes tunnelma merkitsee? Kuvattavan rentous näkyy heti kasvoilla ja kehonkielessä. Aito läsnäolo tuottaa ilmeitä ja eleitä, joita ei voi ohjata ulkoapäin. Turvallisuuden tunne luo mahdollisuuden aidosti henkilökohtaiseen kuvaan. Tunnelman luominen ei ole tekninen taito, vaan ihmistaidoista kumpuava herkkyys, jota voi kehittää kokemuksen ja itsereflektiivisyyden kautta. Kuka nyt itsestään haluaisi pönötyskuvia kameran edessä, kuvia jossa seisotaan tikkusuorana vaivaantuneesti?

Do’s:

• Luo rauhallinen ilmapiiri – ei kiirettä, ei painetta. Juttele, naura, ole läsnä.
• Kunnioita kuvattavan herkkyyttä. Anna tilaa hengittää ja hakea oma rytminsä.
• Kuvaa hetkiä, älä vain poseerauksia. Välillä kauneimmat kuvat syntyvät silloin, kun kuvattava ei tiedä olevansa kuvattavana.

Don’ts:

• Älä korjaa jatkuvasti. Liika ohjaaminen tekee ihmisestä epävarman.
• Älä kiirehdi. Kun kameran takana on kiire, kuvattava alkaa pelätä, että hän tekee väärin.
• Älä aseta epärealistisia tavoitteita. Jokaisen ei tarvitse näyttää mallilta – riittää, että on oma itsensä.

3. Asento – kehon luonnollinen kieli

Kuvattavan asento kertoo paljon. Usein ajatellaan, että valokuvaaja

“asettelee” ihmisen kuviin,

mutta kauneimmat ja aidot asennot syntyvät, kun keho saa liikkua

vapaasti.

Täydellinen jäykkyys harvoin tuottaa onnistuneita lopputuloksia.

Hyvä muistisääntö on, että kehon

tulisi olla aktiivinen mutta rento. Yksi peruskeino on kehon

kevyttä kiertoa kameraan nähden – esimerkiksi 45 asteen kulmassa

seisominen tuo syvyyttä kuvaan ja  korostaa kasvojen ja vartalon

muotoja luonnollisesti. Käsille kannattaa antaa tehtävä:

vaikkapa takin helmasta kiinni pitäminen, hiusten siirtäminen tai

esineen pitäminen kädessä tuo kuviin luontevuutta ja estää

epäluonnollista “pönötystä”. Miksi asento on tärkeä?

Se vaikuttaa kuvan rytmiin ja dynamiikkaan.

Se tuo esiin kehon linjat ja tekee kuvasta harmonisemman.

Luonteva asento viestii itseluottamusta ja läsnäoloa.

Asentojen ohjaaminen ei tarkoita pakottamista, vaan hienovaraista

suuntaamista.

Parhaimmillaan valokuvaaja ohjaa tilaa, ei ihmistä. Ehkä myös vähän

koko hetkeä. Tärkeintä on kuitenkin yhteistyö ja ymmärrys

kuvattavan kanssa. Yleensä kuvattava luottaa kuvaajaan ja siihen,

että kuvaaja osaa sanoa parhaat asennot ja ilmeet.

Do’s:

• Käännä kehoa kevyesti. 45 asteen kulma toimii usein kauniisti – täysin suoraan

         kameraan seisominen harvoin tekee keholle oikeutta.

• Anna käsille tekemistä. Tasku, hius, vaate, reuna, kahvikuppi. Kädet haluavat olla mukana.
• Nojaa johonkin tai siirrä paino toiselle jalalle. Se poistaa jännitystä ja tekee asennosta luontevamman.

Don’ts:

• Älä jää jäykkään asentoon. Kuvista näkee heti, jos joku jännittää. Liiku ja elehdi.
• Älä seiso täysin suoraan kameran edessä jalat yhdessä. Se tekee kehosta helposti kankean.
• Älä “poseeraa” liikaa. Kuvan ei tarvitse olla täydellinen – sen pitää tuntua aidolta.

4. Ilme – silmät puhuvat enemmän kuin sanat

Kuvattavan ilme on se elementti, johon katsoja kiinnittää ensimmäiseksi huomionsa. Siksi sillä on valtava merkitys – ja samalla se on vaikein ohjattava. Aidot ilmeet eivät synny käskystä, vaan tilanteesta ja tunnelmasta. Muistamme varmaan kaikki kun lapsena käskettiin hymyillä kameraan? Ei hirveän luonnollista ja aitoa, vai mitä? Siksi kuvaajan tehtävä on usein luoda sellainen ilmapiiri, jossa aidot tunteet voivat nousta pintaan. Hymy ei ole välttämätöntä. Kuvassa voi olla rauhaa, haikeutta, iloa, voimaa – mikä tahansa tunne, joka on totta. Kaikki ilmeet ja tunteet ovat sallittuja, kaikki tuo oman kontrastin kuvaan. Ilmeen ei tarvitse olla “täydellinen”, vaan merkityksellinen. Ilmeellä on väliä koska se kantaa tunteen – ja tunne tekee kuvasta katsomisen arvoisen. Aito ilme luo yhteyden katsojaan.

Ilme määrittää usein koko kuvan tulkinnan. Ilmeen herättäminen voi tapahtua pienen eleen kautta – keskustelu, musiikki, muisto tai yksinkertainen hiljaisuus. Tärkeintä on,

että kuvattava ei tunne olevansa tarkkailtavana tai haastattelussa,

vaan että hänen ja hänen tunteet huomataan.

Do’s:

• Anna tilaa tunteille. Hymy, ajatus, haikeus – kaikki tunteet

         ovat sallittuja.

• Keksi ajatus tai muisto, joka herättää tunteen. Ilme lähtee sisältä.
• Salli liike. Usein ilme syntyy hetkessä liikkeen keskellä – älä jää

         odottamaan täydellistä hetkeä.

Don’ts:

• Älä yritä “näyttää hyvältä”. Se tekee ilmeestä usein teennäisen.
• Älä vaadi hymyä. Aito ilme syntyy fiiliksestä, ei pakosta.
• Älä jää tuijottamaan kameraan tyhjällä katseella. Käännä katse hetkeksi pois, hengitä ja palauta

         sitten katse lempeästi linssiin.

Yhteenveto: Valokuvaus on ihmisen näkemistä

Valokuvaus on parhaimmillaan tapa sanoa toiselle ihmiselle: “Sinä riität, olet hyvä juuri tuollaisena kuin olet.” Se on keino tallentaa hetkiä, jotka eivät toteudu enää uudestaan – mutta jotka voidaan kuvan kautta kokea uudelleen ja uudelleen. Kaikki valokuvauksen osa-alueet – valo, tunnelma, asento ja ilme – ovat teknisen ja inhimillisen vuorovaikutuksen risteyskohdassa. Ne eivät ole pelkkiä ohjeita, vaan ymmärryksen osoituksia siitä, kuinka monitasoista ja herkkää työ valokuvaaminen on. Tätä kautta valokuvaus ei ole vain "kuvan ottamista", vaan myös empatiaa, luottamusta, pysähtymistä ja itsensä laittamista toisen asemaan.

Seuraavassa vinkit kirjoituksessa…

Syvennyn siihen, kuinka rakennan valokuvista kokonaisen tarinan: miten syntyy kuva, joka ei vain näytä hyvältä, vaan myös tuntuu merkitykselliseltä. Kerron myös väreistä, valokuvan omasta "rytmistä" ja siitä, miksi joskus kaikkein tärkein kuva on se, jota ei ollut suunniteltu ollenkaan.

Kiitos, että luit.

– Erica

Onnela Media